Kannanotot | 26.11.2021

Suomen Kansanopistoyhdistyksen lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 25 §:n muuttamisesta

Koristekuva.

Asia: Suomen Kansanopistoyhdistys – Finlands Folkhögskolförening ry:n lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 25 §:n muuttamisesta, diaarinumero VN/27930/2021

Opetus- ja kulttuuriministeriölle

Asetusluonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi tietojen ilmoittamista koskevaa säännöstä siten, että asetuksessa säädettäisiin ajankohdasta, jonka mukaisena Koski-tietovarantoon tallennetut lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen rahoituksen myöntämisessä tarvittavat tiedot otetaan huomioon. Jatkossa tietojen ilmoittamisesta säädettäisiin asetuksella siten, että lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tiedot otetaan yksikköhintoja määrättäessä ja rahoitusta myönnettäessä huomioon sen mukaisesti kuin ne on tallennettu varainhoitovuotta edeltävänä vuonna 30.9. tai opetus- ja kulttuuriministeriön päättämänä myöhempänä ajankohtana.

Ammatillinen koulutus:

Nykyisen käytännön mukaan määräaika korjausten tekemiselle on ammatillisen koulutuksen osalta ilmoitettu opetus- ja kulttuuriministeriön laatimassa hakukirjeessä. Ajankohta on pidetty samana vuodesta toiseen, jolloin koulutuksen järjestäjällä on ollut ennakkokäsitys ajankohdasta jo ennen kirjeen lähettämistä. Oikeustilan selkeyttämisen kannalta pidetään perusteltua, että ajankohdasta säädettäisiin asetuksella. Ammatillisen koulutuksen osalta kirjaamisprosessi ei muuttuisi, mutta tietojen tulisi olla KOSKI-järjestelmässä 30.9. Nykyisen käytännön mukaan hakukirjeessä ilmoitettu tallentamisen määräaika on ollut lokakuun loppu, joten ehdotettu säännös aikaistaisi määräaikaa nykykäytäntöön verrattuna.

Kuten asian valmistelumuistiossa todetaan, ehdotettu muutos ei vaikuttaisi merkittävästi ammatillisen koulutuksen järjestäjien asemaan, koska vastaavaa menettelyä on ammatillisen koulutuksen osalta käytetty jo vuodesta 2018 lähtien. Suomen Kansanopistoyhdistyksellä ei siten ole asiaan huomautettavaa.

Lukiokoulutus:

Lukiokoulutuksen rahoitus tarkistetaan varainhoitovuoden toteutuneen opiskelijamäärän mukaisesti. Tarkistuspäätöksen osalta ehdotetaan säädettäväksi, että tarkistettaessa lukiokoulutuksen rahoitusta opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 50 §:n 2 momentin perusteella, tiedot otettaisiin huomioon sen mukaisesti kuin ne on tallennettu varainhoitovuonna 30.9. tai opetus- ja kulttuuriministeriön päättämänä myöhempänä ajankohtana. Lukiokoulutuksen osalta yksikköhinnat varainhoitovuodelle 2022 määrätään 20.9.2021 opiskelijamäärän perusteella. Syyskuun tilastointipäivän osalta koulutuksen järjestäjillä olisi 10 päivää aikaa varmistua tietojen oikeellisuudesta ja korjata virheelliset tiedot, mikä vastaisi aiemmin tietojen ilmoittamiselle säädettyä määräaikaa. Tammikuun tilastointipäivän tietoja olisi mahdollista korjata syyskuun loppuun saakka.

Suomen Kansanopistoyhdistyksellä ei ole asiaan huomautettavaa.

Suomen Kansanopistoyhdistys – Finlands Folkhögskolförening ry:n puolesta

Helsingissä 23.11.2021

Helena Ahonen                                                                                 Minna Nieminen
puheenjohtaja                                                                                   toiminnanjohtaja