Blogi | 23.10.2020

Miksi oppivelvollisuusuudistus?

Kirjoittaja: Helena Ahonen

Koristekuva.

Uusi oppivelvollisuuslaki on suojakeino kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tällä lainsäädännöllä ja muutoksilla, jotka tämän vuoksi tehdään muihin koulutusta koskeviin säädöksiin, takaavat suomalaisille lapsille ja nuorille oikeudet jatkuvaan oppimiseen koko elämän kaaren aikana. Tämän uudistuksen myötä lapset, jotka eivät itse kykene, joilla ei riitä motivaatio tai joilla on puutteita perustaidoissa saavat mahdollisuuden toisen asteen tutkintoon. Tämä takaa heille, joilta puuttuu riittävä turvaverkosto, joilta puuttuvat kannustavat aikuiset, joilta puuttuvat perheen tai läheisten tuki, mahdollisuuden kartuttaa perustaitojaan ja yleissivistystään, jonka turvin he voivat suunnata kohti aikuisuutta.

Eduskunnan käsittelyssä oleva uudistus on saanut poikkeuksellisen suurta vastustusta. Ihmettelen sitä. Ammatillinen koulutus on ollut lainsäädännön mukaan maksutonta jo vuodesta 1998 lukien. Täysimääräisesti digitaaliseen oppimateriaaliin siirtymisellä voidaan poistaa lukion oppikirjakustannukset. Koulumatkatuki, asumistuki ja maksuton lämmin ateria, hyvinvointipalvelut ja opiskelijaterveydenhoito kuuluvat jo nyt toisen asteen opiskelijoille. Vähitellen lukio-opetuksen muuttuminen maksuttomaksi unohtuu ja siihen suunnattavat valtionosuudet ovat arkipäivää.

Uudistusta koskevissa kriittisissä puheenvuoroissa on korostettu sitä, että kustannukset ovat liian mittavat ja kohdistuvat väärin. Eurojen kohdistuminen on ajateltu kohdistuvan vain niihin, jotka eivät siirry suoraan perusopetuksen jälkeen lukioon tai ammatillisiin opintoihin. Argumentti ”..liian kallis investointi tähän pieneen kohderyhmään”, on kuulunut liian usein uudistusta vastustavien puheissa. Tätä argumenttia ovat pitäneet esillä myös monet opetusalan ammattilaiset. Argumentti ei pidä paikkaansa.

Uudistuksen eurot kohdistuvat kaikkiin peruskoulun päättäviin lapsiin ja nuoriin aina siihen saakka, kun he täyttävät kaksikymmentä vuotta. Tämä on merkittävä tasa-arvoteko, joka kohdistuu kaikkiin suomalaisiin, jotka ovat syntyneet vuonna 2005 ja sen jälkeen. Mielestäni jokainen euro, joka suunnataan lapsiin ja nuoriin, rakentaa suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta. Tämä on merkittävä uudistus, jonka myötä Suomen jo nyt tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä siirtyy yksipuolisesta tasa-arvon mallista kohti laajempaa tasa-arvon toteutumista. Oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä on jäänyt liian vähäiselle huomiolle tasa-arvon sellainen ulottuvuus, joka korostaa tasa-arvoon liittyviä yksilökohtaisia oikeuksia.

Suomessa olemme ylpeitä siitä, että jokaisella on mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin omat voimavarat riittävät perheen taloudellisen aseman sitä estämättä. Olemme osin saavuttaneet koulutusjärjestelmässämme sosiaalisen tasa-arvon ulottuvuuden (equality). Tämä periaate on ohjannut suomalaisen koulutusjärjestelmän kehitystä aina 1960-luvulta lähtien. Maksuton perusasteen opetus, kouluruokailu ja koulumatkatuki perus- ja toisella asteella ovat esimerkkejä tämän tasa-arvon toteutumisesta.

Mutta, monin osin tasa-arvo ei toteudu koulutusjärjestelmässämme. Tutkimusten [1] mukaan koulutiellä parhaiten ja pisimpään viihtyvät koulutettujen perheiden jälkeläiset. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan (2012, 11) ”Nykyinen rakenne, vaikkakin tarjoaa kaikille mahdollisuuden opiskelijoille maksuttomaan tutkintotavoitteiseen koulutukseen, ei näytä enää kaventavan eri väestöryhmien välisiä eroja koulutukseen osallistumisessa ja tutkinnon suorittamisessa.” [2] Tämä kouluttautumisen ja kouluttamattomuuden periytyminen on edelleen lisääntynyt tultaessa 2020-luvulle. Jotain on tehtävä.

Pyrkimys sosiaaliseen tasa-arvoon on edellyttänyt lasten koulutusmahdollisuuksien yhdenmukaistamista. Samalla se on yksipuolistanut valinnan mahdollisuuksia. Perustuslain sivistyksellisissä oikeuksissa määritelty oikeus saada kykyjensä ja omien tarpeidensa mukaista opetusta edellyttää tasa-arvon yksilöllisen ulottuvuuden (equity) toteutumista. Tämä vaade on ilmaistu YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 26. artiklan kolmannessa pykälässä. Siinä todetaan, että “Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu.” Yksilöllisistä tarpeista nouseva oikeus valita oma koulutuspolkunsa ei vielä toteudu täysimääräisenä Suomessa. Perusopetuksen jälkeistä vapaata hakeutumisoikeutta on edistetty uudessa oppivelvollisuuslaissa.

Ihmisten vapaa tahto, osallisuus omaa elämää koskeviin valintoihin ja tahto elää oman näköistä elämää ovat nousseet kulttuurimme keskiöön 2020 luvulle tultaessa. Hallituksen esitys uudeksi oppivelvollisuuslaiksi ja siihen liittyvät muut säädökset lisäävät perusopetuksen jälkeen yksilöllisiä valinnanmahdollisuuksia. Uudistus tuo perusopetuksen jälkeen koulutustarjontaan kolmannen, tasa-arvoisen vaihtoehdon lukion ja ammatillisten opintojen rinnalle: kansanopiston. Kansanopistojen oppivelvollisuuskoulutus -KOPS!  on maksutonta ja sisäoppilaitosmuotoista. Se on kaikkien perusopetuksensa päättävien lasten vapaasti valittavissa seuraavaksi opiskelupaikakseen.

Blogin kirjoittaja Helena Ahonen on Suomen Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtaja ja Seurakuntaopiston rehtori.


[1] Erkanevat koulutuspolut (2014) – Koulutuksen tasa-arvon tila 2010-luvulla Suvi Pulkkinen & Johanna Roihuvuo [TOIM.]. SYL. Kasper OY, Espoo.

[2] Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä (2010:10). Segregaation lieventämisen loppuraportti. Risto Rinteen artikkeli: Tässä julkaisussa sosiaalisen tasa-arvon toteutumisesta suomalaisessa koulutusjärjestelmässä kirjoittaa Risto Rinne artikkelissaan ” Kulttuurinen pääoma ja koulutuksen periytyvyys.”