Kansanopistojen tulevaisuuskuvat ilmaisevat kansanopistoyhteisön arvot, vision ja mission
Ihmisinä olemme alati keskellä historiaa, keskellä muutosta. Suhteemme muutokseen on kahtalainen: yhtäältä on asioita, joihin emme juurikaan voi vaikuttaa, vaan joudumme ottamaan ne annettuina, ja toisaalta on asioita, jotka ovat vaikutuspiirissämme. Jälkimmäisissä erottuu karkeasti kaksi ryhmää: epäterveet ja ei-toivottavat kehityssuunnat, joita pystymme toimillamme vastustamaan, ja halutut kehityssuunnat, joita pystymme edistämään.
Nyt tarkastelun kohteena ovat kansanopistojen tulevaisuuskuvat, ja tehtäväni on kommentoida tuoretta Kansanopistot vuonna 2035 -hahmotelmaa tulevaisuuskuvista. Toteutan kommentoinnin siten, etten yritäkään ruotia esiteltyä tuotosta. Se on mielestäni erinomainen. Sen sijaan käytän aikani siihen, että tarkastelen joitakin tulevaisuuskuvan rakentamisessa esille tulevia ja huomioon otettavia näkökohtia. Kommentointini perustuu vahvasti Immanuel Kantin ajatteluun.
Idea ja empiria
Ensin katse taaksepäin. Kun analysoimme nykytilaa ja rakennamme näkymää tulevaisuudesta – erottaen toivotun ja todennäköisen, kuten futurologiassa on tapana – on tärkeää, ettemme unohda, mistä olemme tulossa. Toisin sanoen meillä, tarkoitan kansanopistoyhteisöä, on juuret, oma aateperintö ja oma erityinen kehityshistoria. On tärkeää, että pidämme tämän mielessä.
Tämän sanottuani siirrän katseen nykyisyyteen ja siitä edelleen kansanopistojen tulevaisuuskuviin. Nykyisyys on läsnä ja voimme analysoida sitä ja tuottaa siitä tietoa, jopa yrittää selittää, miksi se on sellainen kuin on. Tulevaisuus sitä vastoin on sumuverhon takana.
Voimme kuitenkin suunnata ajatuksemme sumuverhon taakse: luoda visioita toivotusta kehityksestä ja asettaa toiminnallemme sen suuntaisia tavoitteita. Tavoitteita on kahdenlaisia: sellaisia, jotka ovat saavutettavissa, ja sellaisia, jotka näyttävät suuntaa ja joita kohti voimme ja meidän tuleekin ponnistella, mutta joita emme voi koskaan täysin saavuttaa.
Tällaisia suuntaa antavia päämääriä kutsutaan usein ideoiksi. Niitä ei voi johtaa vallitsevasta todellisuudesta, koska ne vain ohjaavat meitä muuttamaan todellisuutta niissä ilmaistujen toivottujen päämäärien suuntaisesti. Toisin sanoen ideoita ei voi synnyttää empiirisesti kokemusperäisenä tietona, vaan ne on tuotettava järkiperäisesti. Tulevaisuuskuvat ovat tässä mielessä mielikuvia, mielen tuotoksia siitä, minkälainen kehitys on toivottavaa.
On tärkeää huomata, että tieto siitä, mitä on tai on ollut menneisyydessä, ei tuo esiin ideoita, jotka kuuluvat ajattelun siihen valtapiiriin, jota Kant kutsuu moraaliopissaan käytännölliseksi järjeksi. Järki itsessään on yksi, mutta jakautuu kahteen alueeseen: siinä, missä teoreettinen järki koskee tietoa ja totuutta maailmasta, käytännöllinen järki koskee sitä, mikä on eettistä ja oikein.
Eettisesti kestävällä pohjalla
Ihmisellä on taipumusta tavoitella sitä, mitä pitää oikeana. Tulevaisuuden visiointi on periaatteessa aina eri vaihtoehtojen eettistä puntarointia ja sen ratkaisemista, mikä on eettisesti hyvää. Tältä osin tulevaisuuskuvien visiointi tapahtuu käytännöllisen järjen tehtäväalueella.
Vakaumus siitä, että on oikealla asialla, kuuluu olennaisesti päämäärätietoiseen toimintaan. Tavoitteen tulee olla eettisesti perusteltu eli täyttää käytännöllisen järjen asettamat eettiset kriteerit. Vain sillä on lopulta kestävyyttä, että ihminen pystyy perustelemaan pyrkimystensä oikeellisuuden ja antamaan pyrkimyksilleen moraalisen oikeutuksen.
Tämä koskee yleisesti kaikkea inhimillistä toimintaa. Meidän on tavalla tai toisella kyettävä perustelemaan itsellemme, että se, mitä teemme, on moraalisesti oikeutettua. Kantin mukaan kyse on ihmiselle tunnusomaisesta kyvystä pohtia, päätellä ja argumentoida sitä, mikä on oikein. Ihmisellä on kyky asettaa eettisiä standardeja ja puolustaa niitä.
Ihmisyyteen kuuluu lähtökohtaisesti myös, että sen tavoitteleminen, mitä pidetään oikeana, nähdään myös moraaliseksi velvollisuudeksi. Sen tavoitteleminen on moraalinen velvollisuutemme, koska sen tavoitteleminen on oikein. Näin ollen siis käytännöllisen järjen ideat suuntaavat tahtoamme, ja tahto puolestaan saa meidät liikkeelle, toimimaan. Oikea toiminta seuraa siitä, että perusta – ajatus, idea, visio – on oikea.
Kun pohdimme kansanopistojen tulevaisuuskuvia, on luontevaa, että kysymme, mitä tarkoitusta varten kansanopistoyhteisö on olemassa ja mitä missiota se yhteiskunnassa toteuttaa. Näin on myös kysytty Delfoi-menetelmällä toteutetussa tutkimuksessa, jonka tuloksia tulevaisuuskuvien rakentamisessa on hyödynnetty.
On tärkeää huomata, että jokainen tutkimukseen osallistunut on tuottanut asiassa oman järkiperäisen näkemyksensä. Niinpä on kysyttävä, miksi tietyt visiot nousevat esiin vahvemmin kuin toiset: miksi jokin päämäärä tai pyrkimys nähdään tavoiteltavampana ja suorastaan oikeampana kuin jokin toinen. Poimin kokonaisuudesta vain pari asiaa, joita itse pidän merkityksellisinä.
Itsemäärääminen ja pedagoginen vapaus
Vaikka tulevaisuuskuvissa korostetaan kuulumista yhteiskunnan kasvatusjärjestelmään, pidän tärkeänä, että kansanopistoyhteisö mielletään samalla autonomiseksi toimijaksi, jonka tarkoitusta ei määritellä ulkopuolelta vaan joka määrittelee itse itsensä ja tehtävänsä. Vain tällainen itsemäärääminen on sopusoinnussa vapaan sivistystyön henkisen perinnön kanssa ja antaa terveen perustan kansanopistoliikkeen sivistystehtävän toteuttamiselle.
Itsemäärääminen ulottuu aina yksittäisen opettajan työhön asti. Pedagoginen autonomia on vapaan sivistystyön luovuttamaton periaate, jota ilman sivistystyötä ei voi kutsua ”vapaaksi”. Lisäksi se on yksittäisten opistojen ja koko opistoyhteisön hallinnollista ja toiminnallista itsemääräämistä huolimatta siitä, että opistot ja koko järjestelmä ovat riippuvaisia julkisesta rahoituksesta.
Näkemys siitä, mikä on arvokasta, tärkeää ja tavoiteltavaa, syntyy ja kehittyy yhteisössä, ihmisten keskinäisessä keskustelussa. Kansanopistot ovat parhaimmillaan tätä. Ne tarjoavat puitteet avoimelle ja argumentoivalle keskustelulle mistä tahansa aiheesta, myös kansanopiston tehtävästä ja tulevaisuudesta, niin henkilöstön kesken kuin opiskelijoiden kanssa. Avointa keskustelua voi pitää autonomian yhtenä ilmentymänä.
Kansanopistojen tarkoitus kiintopisteenä
Toinen itselleni merkityksellinen aspekti on tulevaisuuskuvien perusteleminen kansanopistoliikkeen tarkoituksesta käsin. Se haastaa pohtimaan liikkeen ideaa, selkiyttämään näkemystä kansanopistojen tehtävästä, mietiskelemään toiminnan eettistä perustaa ja reflektoimaan tulevaisuuskuvia suhteessa kansanopistotyön tarkoitukseen. Näin uskoakseni ainakin valtaosa Delfoi-kyselyyn osallistuneista on määritellyt kantansa ja visionsa.
Pidän tärkeänä, että kansanopistotyö mielletään sivistystyönä, joka – uuskantilaista kasvatusfilosofia Paul Natorpia lainaten – on ihmisen ikuinen tehtävä. Se jatkuu sukupolvi sukupolvelta, ja sen jatkuminen on toivottavaa, vaikka maailma muuttuu ympärillä. Sen yhteiskunnalliset reunaehdot ja haasteet vaihtelevat aikakaudesta toiseen, mutta itse tehtävä on loputon, päättymätön, ikuinen.
Näkemyksemme sivistystyön tarkoituksesta kuvastavat sitä, minkälaista yhteiskuntaa tavoittelemme. Yhteiskuntaihanne puolestaan määrittää olennaiselta osalta sen, minkälaisia ominaisuuksia arvostamme kansalaisissa ja miten näemme kansalaiskasvatuksen tavoitteet. Pidän perusteltuna, että sivistystyötä yleensä ja kansanopistojen tehtävää sen muotona tarkastellaan nimenomaan kansalaiskasvatuksena ja soisin tämän näkyvän kansanopistojen tulevaisuuskuvissa vahvasti.
Sivistys on lähtökohtaisesti vastavoima erilaisille epäterveille tendensseille ja samalla myötävoima monille toivotuille ja eettisesti perustelluille kehityssuunnille. Kansanopistojen roolia, tarkoitusta ja yhteiskunnallista tehtävää on syytä tarkastella suhteessa siihen, mitä maailmassa tapahtuu ja mitkä haasteet kulloinkin ovat pinnalle.
Vaikka sivistyksen ideaa ei voikaan johtaa siitä, mitä on, se voidaan asettaa kriteeriksi vallitsevalle todellisuudelle. Se on kiintopiste, jota kohti on perusteltua ponnistella, ja vastaavasti on myös perusteltua, että kansanopistojen tulevaisuuskuvia tarkastellaan sivistyksen ideasta käsin.
Lopuksi haluan todeta, että pidän tähänastista vaivannäköä kansanopistojen tulevaisuuskuvien luomisessa korvaamattoman arvokkaana. Näen sen henkisenä pääomana, joka kantaa koko kansanopistoyhteisöä. Tulevaisuuskuvissa kansanopistoliike perustelee olemassaolonsa tarkoituksen ja osoittaa sen oikeutuksen sekä itselle että ulkopuolisille. Mielestäni tässä on onnistuttu erinomaisesti: tulevaisuuskuvat ovat ajan hermolla ja ilmaisevat osuvasti ja selkeästi kansanopistoyhteisön arvot, tarkoituksen, vision ja mission.
Onnittelut kaikille, jotka ovat kantaneet tässä työssä kortensa kekoon!
Juha Hämäläinen
professori, Itä-Suomen yliopisto
Blogitekstin pohjana on Juha Hämäläisen kommenttipuheenvuoro Kansanopistokokouksessa pidettyyn esitykseen: Kansanopistojen tulevaisuuskuvat 2035 – Oppivana yhteisönä kohti haluttuja tulevaisuuksia.
.