Kansanopisto kasvuympäristönä – tarinoita elämänsuunnan ja merkityksen etsimisestä ja löytämisestä
Elämässä tulee vastaan tilanteita tai ajanjaksoja, jolloin on tarpeen etsiä uutta suuntaa tai merkitystä. Nuoruus on luontaisesti tällaista aikaa, mutta tarve suunnan etsimiseen voi tulla vastaan myös myöhemmissä elämänvaiheissa. Kyse voi olla sisäisestä kaipauksesta löytää jokin palkansaamista suurempi tarkoitus omalle työnteolle, tai tarve voi johtua ulkoisista olosuhteista kuten pakosta muuttaa omasta maasta täysin uudenlaiseen ympäristöön ja aloittaa siellä kaikki alusta.
Kansanopistoyhdistyksen 120-vuotisjuhlavuoden blogisarjassa vuonna 2025 julkaistut kansanopiston alumnien kirjoittamat tarinat kertovat kansanopistosta kasvuympäristönä, joka tarjoaa mahdollisuuksia ja tukea elämänsuunnan ja merkityksen etsimiseen ja löytämiseen. Tarinoissa kansanopisto ei ole vain uusien tietojen ja taitojen oppimisen paikka, vaan elämässä uusia näkymiä avaava ja omalta tuntuvien polkujen raivaamisessa tukeva yhteisö.
Etsimistä, haaveita ja pakotettuja uusia alkuja
Tarkastelin alumnien kirjoittamia tarinoita sosiaalipedagogina ja yhteiskuntatieteilijänä, tutkijana ja opettajana. Huomioni kiinnitti ensin tarinoissa jaettu vahva kokemus kansanopistosta ympäristönä, jossa on sallittua olla vähän eksyksissä. Tämä näkyi erityisesti tarinoissa, joissa kansanopistoaika sijoittui nuoruuteen, välivuoteen lukion jälkeen tai vähän pidempäänkin oman alan ja elämänsuunnan etsinnän kauteen.
Nuorilla tulevaisuus tuntuu usein epämääräisen sumuiselta, eikä tilanteessa auta, että ulkopuolelta tulevat odotukset muuttuvat sisäisiksi paineiksi tehdä ratkaisuja tulevan ammatin suhteen. Silloin kansanopistossa voi saada tarvitsemansa ajan ja tilan – ja myös luvan ja tuen – etsiä omaa juttua ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja.
Vuosi kansanopistossa on paitsi välivuosi tutkintotavoitteisesta koulutuksesta, myös mahdollisuus tutustua itselle aiemmin tuntemattomaan mutta jotenkin kiehtovaan alaan sekä hankkia tai vahvistaa kiinnostavan alan vaatimaa tieto- ja taitopohjaa. Lisäksi se tarjoaa tilaisuuden tunnistaa omia vahvuuksia ja rakentaa luottamusta itseen opiskelijana ja toimijana yhteiskunnassa.
Eksyksissä olemisen ja etsimisen lisäksi kansanopisto sallii alumnien tarinoissa haaveilemisen ja haaveita kohti pyrkimisen. Kansanopisto on tarjonnut jo pidemmän työuran tehneille mahdollisuuden ammatillisen suunnan muuttamiseen. Täysin uudelle alalle lähteminen edellyttää rohkeutta, ja sen löytymisessä voivat auttaa opinnot, joissa pääsee kokeilemaan ja oppimaan uutta ja saa kannustusta unelmien toteuttamiseen. Oman haaveen muuttaminen todellisuudeksi motivoi opiskelemaan, ja ponnistelun kokeminen mielekkääksi lisää koko elämän merkityksellisyyden tunnetta.
Aivan erityinen eksyksissä olemisen tunne ja uudesta alusta haaveilemisen pakko näkyy maahanmuuttotaustaisten alumnien tarinoissa. He ovat olleet uudessa maassa ilman kielitaitoa ja yhteiskunnan järjestelmien tuntemusta, joutuneet toteamaan aiemman koulutuksensa ja ehkä laajankin asiantuntemuksensa merkityksettömäksi suomalaisilla ja vahvasti suomenkielisillä työmarkkinoilla ja alkaneet rakentaa uutta elämäänsä kansanopiston kielten opetuksen ja ammatillisten opintojen kautta.
Heidän tarinoissaan kansanopisto on paikka, jossa kielen oppiminen, kulttuurin ymmärtäminen ja mahdollisuudet harjoitella käytännössä erilaisia työtehtäviä avaavat vähitellen tilaa uusien haaveiden kehittymiselle. Kansanopisto tarjoaa turvallisen ympäristön kasvaa, rakentaa uutta identiteettiä ja löytää itselle mielekkään paikan suomalaisessa yhteiskunnassa.
Yhteisöllisyys ja kannattelevat opettajat
Alumnitarinoissa tulee selvästi näkyviin yksilöllisten mahdollisuuksien avautumisen lisäksi yhteisön merkitys. Elämää ja kokemuksia jaetaan muiden opiskelijoiden kanssa, ja vertaistuki auttaa eteenpäin. Kohtaamiset kansanopistossa eivät tapahdu vain luokkahuoneissa, vaan monelle opisto muodostaa tietyn ajanjakson ajan koko elämänpiirin: opistolla asutaan, laitetaan ruokaa ja syödään yhdessä, saunotaan, vietetään vapaa-aikaa, juhlitaan, tehdään retkiä ja jaetaan elämän iloja ja suruja.
Myös niille, jotka eivät ole asuneet opistolla, on opinnoissa muodostunut yhteisö ollut merkityksellinen. Yhteisö on tukenut, kannustanut, rohkaissut ja kantanut vaikeiden vaiheiden yli. Yhteenkuuluvuuden ja johonkin kuulumisen tunne on vahvistanut itsetuntoa ja -tuntemusta, mikä on ollut tärkeä pohja ponnistaa opistosta eteenpäin.
Tarinoissa nousee vahvasti esiin myös opettajien rooli innostajina, tukijoina, kannustajina ja eteenpäin auttajina. Opettajan innostus ja tuki on ollut ratkaisevaa yhtä lailla oman elämänsuuntaa pohtineelle tuoreelle ylioppilaalle kuin monen tutkinnon kanssa Suomeen muuttaneelle ja kaiken alusta aloittamaan joutuneelle keski-ikäiselle.
Kansanopistosta elämään
Kansanopisto on siis tarinoissa yhteisö, joka muodostuu toisilleen merkityksellisistä ihmisistä – opiskelijoista ja opettajista – ja tarjoaa mielekkäitä toiminnan, oppimisen ja kasvun mahdollisuuksia. Se on keskinäisen tuen ja ymmärryksen pohjalta rakentuva kasvuympäristö, jossa annetaan tilaa ja aikaa pohtia, etsiä ja kokeilla. Siksi siellä on mahdollista myös löytää uusia suuntia erilaisiin elämäntilanteisiin ja merkityksellisiä polkuja kuljettavaksi.
Teksti: Elina Nivala
Sosiaalipedagogiikan dosentti, YTT
Itä-Suomen yliopisto