Tiedotteet | 08.06.2026

Etsiikö nuori vielä opiskelupaikkaa? Opistovuosi tarjoaa aikaa ja tukea nivelvaiheessa

Kanneljärven Opiston opiskelijoita

Peruskoulun päättäneillä nuorilla on mahdollisuus hakeutua kansanopistojen maksuttomaan Opistovuosi-koulutukseen myös jatkuvan haun kautta. Kansanopistojen yhteisöllinen opiskeluympäristö tarjoaa nuorelle aikaa löytää oma suuntansa, vahvistaa opiskelutaitojaan ja kasvaa kohti toisen asteen opintoja.

Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaun valintatulokset julkaistaan 11. kesäkuuta, ja monissa perheissä eletään jännittäviä ja tunteikkaita hetkiä. Kaikki eivät saa toivomaansa opiskelupaikkaa, ja osa nuorista jää kokonaan ilman opiskelupaikkaa.

– Hakeutuminen Opistovuosi-koulutukseen jatkuvan haun kautta on erinomainen ratkaisu näihin tilanteisiin. Opistovuosi tukee nuorta tärkeässä nivelvaiheessa, antaa aikaa oman polun löytämiseen sekä vahvistaa valmiuksia siirtyä jatko-opintoihin, sanoo Suomen Kansanopistoyhdistyksen toiminnanjohtaja Tytti Pantsar.

Opistovuosi on sisäoppilaitosympäristössä toteutettava nivelvaiheen koulutus, jossa opiskelu, arki ja yhteisö muodostavat nuoren kasvua tukevan kokonaisuuden. Koulutuksen aikana nuori voi vahvistaa opiskelutaitojaan, korottaa peruskoulun arvosanoja ja tutustua itseään kiinnostaviin aloihin käytännössä. Tavoitteena on sujuvoittaa siirtymää ammatilliseen koulutukseen tai lukioon.

Opistovuosi on tarkoitettu erityisesti nuorelle, joka

  • jää ilman opiskelupaikkaa toisen asteen yhteishaussa
  • kaipaa lisäaikaa oman suunnan, kiinnostuksen ja vahvuuksien pohtimiseen
  • tarvitsee tukea, varmuutta ja rohkaisua siirtyessään toiselle asteelle
  • hyötyy turvallisesta yhteisöstä, jossa arjen rytmi, aikuiset ja vertaiset tukevat kasvua
  • haluaa kasvaa itsevarmemmaksi, itsenäisemmäksi ja tietoisemmaksi omasta itsestään.

– Jatkuvan haun väylä Opistovuosi-koulutukseen takaa nuorelle joustavan siirtymän opinnoissa eteenpäin. On tärkeää, että nuori pääsee tarpeitaan vastaavaan koulutukseen ja jokaiselle löytyy sopiva koulutuspaikka, Pantsar lisää.

Jatkuvan haun väylä helpottaa myös peruskoulun opinto-ohjaajien tilannetta, sillä heidän vastuullaan on ohjata ilman opiskelupaikkaa jäävät oppivelvolliset kesän aikana jatko-opintojen pariin. Mikäli nuori on vielä syksylläkin ilman opiskelupaikkaa, vastuu hänen opintojensa jatkosta siirtyy asuinkunnalle. 

Opistovuosi vahvistaa opiskelumotivaatiota ja arjen taitoja

Opistovuosi-koulutuksessa yhdistyvät kaikille yhteiset opinnot ja opiskelijan omien kiinnostusten mukaiset suuntautumisopinnot. Opinnoissa vahvistetaan esimerkiksi opiskelutaitoja, arjen hallintaa ja aktiivista kansalaisuutta. Lisäksi opiskelija voi tutustua itseään kiinnostaviin aloihin, kuten taideaineisiin, luonnontieteisiin, eläintenhoitoon, pelialaan tai yrittäjyyteen. Mahdollisuus opiskella itseä kiinnostavia aineita tukee opiskelumotivaatiota ja auttaa löytämään oman suunnan.

Kansanopistot ovat sisäoppilaitoksia, joissa opiskelija voi myös asua opintojen ajan. Yhteisöllinen ympäristö tarjoaa turvallisen paikan harjoitella itsenäistä elämää. Opistovuosi-koulutus, asuminen, ruokailu ja oppimateriaalit ovat oppivelvollisille maksuttomia.

Opistovuosi-koulutusta tarjoaa 44 kansanopistoa eri puolilla Suomea. Vapaita paikkoja voi tiedustella suoraan oppilaitoksista, ja opiskelijoita voidaan ottaa mukaan joustavasti jatkuvan haun kautta. Opistovuosi-koulutus perustuu Opetushallituksen laatimiin opetussuunnitelman perusteisiin.

Lisätietoa:
Ihana, rento, suuntaa antava ja ikimuistoinen Opistovuosi – opiskelijat kertovat kokemuksistaan
Ricardo Grönfors: Kokemuksia Opistovuodesta kansanopistossa – YouTube
Kansanopistojen Opistovuosi-koulutus
Opistovuosi-opistot
Esite Opistovuosi-koulutuksesta
Opistovuosi-koulutus kansanopistoissa -diasarja