Yhdessä kohti yhteiskunnallista muutosta: Kansanopistoyhdistyksen vaikuttavuus läpi vuosikymmenten

Suomen Kansanopistoyhdistys juhli 5.–6.11.2025 120-vuotista taivaltaan juhlaseminaarissa Helsingin Pörssitalolla. Seminaarissa kuultiin vaikuttava yhteinen puheenvuoro Kansanopistoyhdistyksen entisiltä puheenjohtajilta, jotka pohtivat yhdistyksen roolia ja kansanopistojen vaikuttavuutta eri aikakausina.

Kansanopistoyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Ville Marjomäki toimi yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1993–2006. Puheenvuorossaan hän muistutti, että yhdistyksen rooli on ollut alusta lähtien sekä pohjoismainen että koko kansanopistoliikkeen kehityksen kannalta merkittävä.

Kansanopistoyhdistys sai alkunsa samoihin aikoihin, kun Suomeen alkoi syntyä laajasti kansalaisjärjestöjä. Yhdistys perustettiin alun perin kansanopistojen yhteiseksi järjestöksi palvelemaan opistojen tarpeita ja ylläpitämään niiden välisiä yhteyksiä aikana, jolloin viesti kulki vielä suusta suuhun.

Marjomäki korosti, että Kansanopistoyhdistyksen perustamisella oli merkittävä vaikutus siihen, että opistokenttä kasvoi ja vahvistui Suomessa. Kansanopistojen määrä on kasvanut tasaisesti yhdistyksen perustamisen jälkeen: parhaimmillaan opistoja oli 93 vuonna 1990, ja nykyään Suomessa toimii 74 kansanopistoa eri puolilla maata.

Kansanopistotoiminta sai alkunsa Tanskassa 1800-luvun puolivälissä, levisi 1860–70-luvuilla Ruotsiin ja Norjaan ja saapui Suomeen 1880-luvun lopulla.

”Tulimme kaukaa perästä, mutta liityimme pohjoismaiseen ketjuun, jonka olimme alkaneet kokea omaksi viitekehykseksemme. Ymmärsimme, että pitämällä yhteyttä Pohjoismaihin, saisimme tukea tälle sivistystyölle. Pohjoismaisella tuella oli kaksiulotteinen sisältö: toisaalta se tarjosi käytännön virikkeitä opistojen työhön, ja toisaalta se tuki kansanopistojen yhteisen sivistyskäsityksen muotoutumista”, kunniapuheenjohtaja muistutti.

Kansanopistojen yhteisyyden vahvistaminen ja opistojen yhteen saattaminen ovat edelleen yhdistyksen keskeisiä tehtäviä, aivan kuten yhdistyksen alkuvaiheissakin.

Kansanopiston vapaus ja yhteisöllisyys toiminnan kulmakivinä

Yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2007–2012 toiminut Hannu Salvi nosti puheessaan esiin vuoden 1979 Kansanopistotoimikunnan mietinnössä kuvatut ja yhä pätevät kansanopistojen keskeiset ominaispiirteet: sisäoppilaitosmuotoisuuden ja yhteisöllisyyden, ideologisen ja pedagogisen vapauden sekä omavastuisen tehtävänhaun.

Hän tarkasteli lyhyesti näitä ominaispiirteitä ja sitä, miten Kansanopistoyhdistys on tunnistanut ne omassa vaikuttamis- ja kehittämistyössään. Sisäoppilaitosmuotoisuus on luonut opistoille yhteisöllisen pedagogiikan osaamisen ja näkyy vieläkin kansanopistojen kiinnostuksena vuorovaikutteisiin, osallistaviin opetusmuotoihin. Kansanopistoyhdistys on koko historiansa ajan ollut kehittämässä ja tukemassa internaattipedagogiikkaa, ja sen puolustaminen on ollut keskeinen osa yhdistyksen edunvalvontaa.

Toinen kansanopistojen erityispiirre on ideologinen ja pedagoginen vapaus. Kansanopistot heijastavat synnyltään vapaan kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kirjoa ja niiden sivistystyön ihanteita. Niillä on ollut oikeus toimia oman aate- ja arvopohjansa mukaisesti ja päättää itse opetuksen sisällöstä ja työtavasta. Yhdistys on puolustanut tätä moniarvoisuutta ja kansanvaltaisuuden ilmentymää.

Pedagoginen ja ideologinen vapaus on mahdollistanut opetustoiminnan järjestämisen ylläpitäjän tahdon mukaisesti, opiskelijoiden muuttuvien tarpeiden mukaan sekä muuttuvan ympäristön tarpeiden ja ehtojen mukaan. Tästä vapaudesta ja opistojen kansalaistoimintaluonteisuudesta seuraa, että kansanopistolle ei voida ulkoapäin asettaa tehtäviä ja suorituksia, vaan opiston tulee omavastuisesti hakea tehtävänsä.

Salvi totesi, että Kansanopistoyhdistys on johdonmukaisesti puolustanut opistojen vapautta. Yhdistys on tukenut opistojen kehittämistyötä ja uudistumista, ja sen rooli on ollut erityisen tärkeä tilanteissa, joissa yhteiskunta on toivonut kansanopistojen kantavan vastuuta aliedustettujen ryhmien koulutuksesta.

Koulutuksen saavutettavuuden puolesta

Vuosina 2013–2018 Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtajana toiminut Aki Ojakangas puhui koulutuksen saavutettavuuden merkityksestä.  Hän kertoi, miten kansanopistot ovat saavutettavissa olevia oppilaitoksia nuorille aikuisille ja pitävät Suomea sivistyksellisesti asuttuna.

Kansanopistoyhdistys on 120-vuotisen historiansa aikana ollut luja yhdysside maan kansanopistoille. Ojakankaan sanoin yhdistys ei sido vaan yhdistää. ”Se on aina sallinut erilaisuutta ja omaperäistä sivistystehtävän toimittamista.” Yhdistys on myös pitänyt tiivistä yhteyttä opetusviranomaisiin. Yhteistyö on ollut välttämätöntä, sillä vapaa sivistystyö on omaleimainen ja tärkeä osa suomalaista koulutusjärjestelmää.

Ojakangas muistutti, että kansanopistoja koskeva lainsäädäntö on muuttunut moneen kertaan 120 vuoden aikana ja jokaisella kerralla yhdistys on ollut mukana antamassa lausuntonsa. Näillä lausunnoilla on ollut todellista merkitystä:

 ”Yhdistys on lausunut kansanopistojen sivistystehtävän, rahoituksen, omaleimaisuuden ja asumaopiston näkökulmista pedagogiikkaa unohtamatta.”

Ojakankaan mukaan tärkeintä on kuitenkin ollut se, että ”kansanopistoliike, yhdistys sen edustajana, on luonut kymmenille tuhansille ihmisille tulevaisuutta, auttanut heitä löytämään vahvuuksiaan ja oppimistyylejään”. Kansanopistojen vaikuttavuus ulottuu näin opiskelijoista yhteisöihin ja aina koko suomalaiseen yhteiskuntaan saakka.

Tulevaisuustyötä ja vahvaa edunvalvontaa

Vuosina 2019–2024 Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtajana toiminut Helena Ahonen keskittyi puheenvuorossaan yhdistyksen edunvalvontatehtävään ja tulevaisuustyöhön. Yhdistyksellä on ollut koko sen historian ajan keskeinen rooli kansanopistojen rahoituksen turvaamisessa ja kehittämisessä.

Yhdistyksen vaikuttamistyön tuloksena on onnistuttu säilyttämään kansanopistojen ylläpitämisavustukset sekä monipuolistamaan koulutusmuotoja. Samalla yhdistys on ollut aloitteellinen elinikäisen oppimisen ja aikuiskoulutuksen kehittämisessä sekä syrjäytymisvaarassa olevien ryhmien koulutusmahdollisuuksien parantamisessa. Tulevaisuudessakin yhdistyksen rooli on tärkeä, jotta kansanopistot voivat tarjota monipuolista ja saavutettavaa koulutusta kaikille suomalaisille.

Ahonen totesi, että Kansanopistoyhdistys on eri aikakausina pitänyt kansanopistoaatteen ja -liikkeen liikkeessä.

”Yhdistyksen tehtävä on tuntea historiansa, ymmärtää nykyhetki ja katsoa rohkeasti eteenpäin – silloinkin, kun maailma näyttää nurjan puolensa. Yhdistyksellä on merkittävä rooli suomalaisen sivistysyhteiskunnan ja myös maanpuolustuksen kannalta.”

Ahosen puheenjohtajakaudella kansanopistoliikkeelle ja -aatteelle hahmoteltiin tulevaisuuskuvat aina vuoteen 2035 saakka. Hän nosti niistä esiin muutamia keskeisiä keinoja, joilla tulevaisuus voidaan ottaa haltuun.

Yksi näistä on ekosysteemiajattelu: kansanopistoliike muodostaa vahvan ja monihaaraisen ekosysteemin, joka etenee yhteistyön voimalla. Toinen on digitaalisuuden hyödyntäminen. Digitaalisuus tarjoaa kansanopistoille merkittäviä mahdollisuuksia, kun se otetaan rohkeasti käyttöön. Ahonen totesi, että kentällä on tehty tällä saralla uusia avauksia. Nykyiset lait ja asetukset pitävät kiinni kansanopistojen sisäoppilaitosmuotoisuudesta, mutta senkin puitteissa rohkea digitaalisuus avaa uusia mahdollisuuksia.

Kyse on siis rohkeasta tulevaisuuden haltuunotosta. Siitä, että kansanopistoliike uskaltaa uudistua ja vahvistaa asemaansa muuttuvassa maailmassa.