24.06.2019

”Täsmäopintoja työn ohessa”

Teppo Näivö ulkona koiran kanssa.

Eräänä syksyisenä iltapäivänä selailin sähköpostiini saapuneita tiedotteita ammattiliitostani ja silmääni osui Aktiivi-instituutin tarjoama koulutus nimeltään ”Työmarkkinakonsultin tutkinto”. Olin joskus aiemmin jossakin toisessa yhteydessä kuullut koulutuksesta sivulauseessa, mutta en ollut asiaan sen tarkemmin perehtynyt.

Tuona iltapäivänä jokin sai minut ilmoittamaan itseni liittomme koulutusvastaavalle, jonka kautta haku tapahtui. Hakuajan päätyttyä sain mieluisaa sähköpostia, olin tullut valituksi mukaan. Loppuvuoden selvittelin ja pohdiskelin tulevaa koulutusta, sekä yritin valmistautua parhaani mukaan myös henkisesti.

Koulutus oli rakennettu neljälle eri aiheita käsittelevällä koulutusjaksolle ja viimeisenä, viidentenä jaksona oli valmistujaisjuhlat, joissa opintojen ohessa tuotettu hanketyö esiteltiin. Itse opiskelu käytännössä aloitettiin lähiopinnoilla, joista saimme myös erinäisiä tehtäviä jaksoon liittyen. Jaksojen välissä oli myös ennakkotehtäviä, joilla valmistauduttiin tulevaan jaksoon. Opiskelijat olivat kaikki jotenkin tekemisissä henkilöstön edustamisen kanssa eri työpaikoilla, mutta liittoja joista koulutukseen hakeuduttiin oli useampia. Käytännössä siis lähes kaikki muut opiskelijat olivat minulle täysin uusia tuttavuuksia.

Itse opiskelu sopi itselleni todella hyvin. Minulla on perhe ja asuntolaina, joten täysipäiväinen opiskelu olisi ollut käytännössä hankalaa. Toimin itse pääluottamusmiehenä työpaikallani ja koulutus on työnantajani palkalliseksi hyväksymä, jolloin kustannusten osalta ei syntynyt ongelmia. Lähijaksoilta sain hyvin ideoita ja ajatuksia tehtävien tekemiselle, mutta helpottavinta asiassa oli liittää tehtävät arkeen. Tarttumapintaa tehtävien aiheisiin löytyi työn tuoman kokemuksen kautta.

Odotin koulutukselta tietotaidon syventämistä, jotta pystyn hoitamaan tehtäviäni entistä paremmin ja samalla näkemään laajemmin mitä kentällä oikeasti tapahtuu. Erityisen hyvänä pidän sitä, että koulutukseen osallistui opiskelijoita useammista liitoista. Vaikka edustamamme jäsenet olivat hyvinkin eri aloilla, oli yhteinen kielemme kuitenkin sama.

Opintojen jälkeen koen, että olen varmempi hoitamaan tehtävääni ja luottavaisempi kohdatessani vaikeampiakin pulmia. Koulutus itsessään ei ole näkynyt konkreettisesti työelämässäni, mutta uskoisin että sen tuoman näkemys kokonaiskuvasta tulee vaikuttamaan moneenkin ympärilläni tapahtuvaan asiaan. Jossain määrin koen itseni realistisemmaksi ja suunnitelmallisemmaksi kun ennen koulutusta.

Pohtiessani työmarkkinakonsultin tutkinnon parhaita puolia, on se ehdottomasti lähiopintojen yhteydessä tapahtunut vertaiskeskustelu kollegoiden kanssa. Se mistä ainakin itse parhaiten opin, oli ihmisten kokemukset käsitellyistä aiheista. Näin opittu liittyi kätevästi arjen käytäntöön. Toinen, minkä opintojen ohella koin erittäin hyvänä ja mieleenpainuvana, oli vierailut eri kohteisiin. Varsinkin lainsäädäntöosiolla ollut vierailu käräjäoikeuden istuntoon jäi vahvasti mieleen.

Paras puoli koulutuksen lisäksi oli mielettömän hyvä ja alaa nähnyt opiskelutovereiden porukka. Monesti päivän aiheita käytiin läpi vielä päivän jälkeenkin päivällisellä ja useiden kanssa solmittiin yhteistyösopimuksia jatkoakin ajatellen.

Koulutus avasi minulle ajatuksen siitä, mikä minua alalla kiinnostaa. Tulevaisuudessa haluaisin nähdä itseni vahvemmin työyhteisövaikuttajana ja aktiivisena alan osaajana. Itselleni tämän tyyppinen kurssimuotoinen kouluttautuminen on hyvä ja ehkäpä hakeudun johonkin vastaavanlaiseen koulutukseen jatkossakin.  

Teppo Näivö opiskeli Aktiivi-instituutissa Työmarkkinakonsultin tutkinnon