22.05.2020

”Parasta kansanopistovuodessa oli uusien taitojen oppiminen ja itseni kehittäminen”

Opiskelin Tampereella Voionmaan opistossa näyttelijälinjalla lukuvuonna 2019-2020. Päädyin Voionmaalle monien sattumien kautta ja Voitsilla opiskelun aloittaminen tuli itsellenikin yllätyksenä. Olen kotoisin Hämeenlinnasta ja valmistuin lukiosta keväällä 2019. Suunnitelmissa oli pitää välivuosi, mutta sähköpostitse sekä postin mukana tulleiden mainosten kautta aloin tutustua eri kansanopistojen tarjontaan. Hetken mielijohteesta päätin hakea Voionmaalle, sain paikan ja muutin Tampereelle.

Hetkeäkään en ole katunut! Opiskelu on ollut monipuolista, kehittävää sekä hauskaa. Ennen Voionmaalla opiskelua en paljonkaan tiennyt näyttelemisestä. Lukuvuoden aikana olen oppinut todella paljon ja koen saaneeni hyvän pohjan jatko-opiskelua varten. Olen saanut itsevarmuutta esiintymiseen sekä omien ideoiden ja projektien toteuttamiseen.

Parasta lukuvuodessa oli ehdottomasti uusien taitojen oppiminen sekä itsensä kehittäminen. Näitä en kuitenkaan olisi saavuttanut ilman luokkamme loistavaa ryhmähenkeä. Olemme tukeneet ja kannustaneet toisiamme läpi lukuvuoden. Sain myös uusia ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito ehdottomasti jatkuu koulun loputtua.

Sini-Tuulia Norrbacka opiskeli Voionmaan koulutuskeskuksella (Kiljavan opisto) lukuvuonna 2019-2020