23.05.2020

”Opiskelu poliisialan linjalla oli todella mukavaa ja antoisaa”

Janne Inkeroinen.

Päädyin Etelä-Pohjanmaan Opistolle toisen Jannen kautta. Olimme samassa työpaikassa ja töiden päätyttyä törmäsin häneen kaupassa. Siellä sitten kyseltiin kuulumisia ja poliisiala tuli esiin. Sanoin, että opiskelen poliisikoulun pääsykokeisiin itsenäisesti ja hän mainitsi hakevansa Etelä-Pohjanmaan Opiston poliisilinjalle ja kehotti minuakin tekemään samoin.

Poliisilinjan opintoihin kuului monipuolisesti erilaisia opintoja, mutta keskeisimpiä olivat äidinkielen opiskelu ja liikunta. Äidinkielessä keskityttiin pääsääntöisesti kielioppiin sekä pääsykoemateriaalin artikkelien opiskeluun ja niiden pohjalta esseen kirjoittamiseen. Opiskeleminen opistolla oli todella mukavaa ja antoisaa. Sain opettajilta hyviä oppeja tulevaisuutta ja pääsykokeita varten. Lisäksi puitteet opiskeluun ja asumiseen olivat hyvällä tasolla.

Vastuuopettajamme Katja Saari oli nainen paikallaan. Hän oli meille vähän niin kuin ”äitihahmo” ja piti huolen siitä, että meillä on asiat hyvin niin koulussa kuin koulun ulkopuolellakin. Kun ottaa huomioon, että poliisialan linja järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, niin Katja hoiti osuutensa kyllä kympin arvoisesti. Katja teki meille salisuunnitelmat ja tsemppasi aktiivisesti, jos jollain oli joskus motivaatio hukassa. Jos ja kun joku meistä poliisikouluun pääsee, niin siitä iso kiitos kuuluu hänelle!

Linjalaisilla oli hyvä yhteishenki koko opistovuoden ajan. Olimme kaikki todella samanhenkisiä. Ei ollut päivääkään, ettei meillä olisi ollut hauskaa yhdessä. Kaiken hauskuuden keskellä kaikilla oli kuitenkin meidän yhteinen tavoite mielessä poliisiammattikorkeakouluun pääsemisestä, mikä motivoi kaikkia opiskelemaan ja treenaamaan entistä kovemmin.

Janne Inkeröinen opiskeli poliisialan linjalla Etelä-Pohjanmaan Opistossa lukuvuonna 2019-2020