24.06.2019

”Lukuvuosi Joutsenon Opistolla”

Senni Havukainen kasvokuva.

Opisto vuoden voi tiivistää yhteen lauseeseen: Opistoelämä on ollut elämäni parasta aikaa ja opettanut minulle paljon uutta. Valintani mennä juuri Joutsenon Opistoon oli aika selvä, sillä matka kotipaikkakunnalleni ei ole mahdottoman pitkä. Joutsenossa pystyin myös opiskelemaan psykologian perusopinnot. 

Opiskelu on ollut todella antoisaa, mutta toisaalta myös raskasta. Olemme lukuvuoden aikana kirjoittaneet monta oppimistehtävää. Aluksi oppimistehtävien kirjoittaminen tuntui haastavalta, ryhmätapaamisien ansiosta aiheet ja materiaalit on ollut helpompi käsitellä ja tekstin tuottaminen oppimistehtäviin on sujunut helpommin. Tutoroinnista on ollut todella iso apu. Aineistot ja materiaalit onkin mukava käydä yhdessä läpi muiden opiskelijoiden kanssa tunnilla. Iso plussa on myös kurssikirjojen saaminen, sillä monet kirjat ovat opistolla saatavilla, ja mikäli sattuu niin, että kirjoja ei olekaan tarpeeksi, e-kirjoja on muutama tavallisesti yliopistolla. 

Kuitenkin parasta Joutsenon Opistolla on ollut ihmiset, niin toiset opiskelijat kuin henkilökuntakin. Olen lukuvuoden aikana saanut mahdollisuuden tutustua moniin uusiin ihmisiin ja oppinut jokaiselta jotakin uutta sekä saanut muutaman todella tärkeän ystävän, jotka ovat olleet tukena ja kuuntelemassa huolia läpi lukuvuoden. Henkilökunta on ollut todella avuliasta ja aina kun kysymyksiä on herännyt tai muita ongelmia on ilmennyt, henkilökunta on ollut auttamassa.  

Joutsenon Opistolla meillä on ollut mahtavat mahdollisuudet vapaa-ajan aktiviteetteihin. Opistolla on kirjoja luettavaksi, lautapelejä sekä Playstation, kuntosali sekä pieni liikuntasali, jossa mahtuu hyvin pelaamaan sulkapalloa, sählyä tai vaikka rentoa jalkapalloa. Yksi suosikkini on ollut elokuvien katsominen yhdessä ystävien kanssa.  

Lukuvuosi on opettanut minulle niin aivojen toimintaa kuin kriittistä ajatteluakin, mutta ennen kaikkea olen oppinut itsenäiseen elämään. Aika on mennyt ohi silmänräpäyksessä, mutta se on luonut muistoja, joista haluan pitää kiinni viimeiseen asti. 

Psykologian perusopinnot avoimessa yliopistossa

Opiskelu Joutsenon opistossa tarjosi minulle hyvän mahdollisuuden opiskella Jyväskylän avoimen yliopiston tarjoamia psykologian perusopintoja ryhmäohjausmallissa. Avoimen yliopiston opinnot ovat olleet opettavaisia sekä innostavia ja ovat lisänneet kriittistä ajattelua sekä tiedon määrää valtavasti. Työskentely on välillä tuntunut raskaalta, mutta oppimistehtävistä ja tenteistä on silti selvitty. Suoritin Joutsenon Opistolla psykologian perusopintoja, tilastomenetelmien peruskurssin sekä erityispedagogiikan perusopintojen ensimmäisen ja toisen kurssin.

Kursseja on suoritettu hieman eri tavoin, esimerkiksi psykologian perusopinnot suoritin ryhmämallilla, kun taas erityispedagogiikan opintoja olen suorittanut itsenäisesti. Myös kursseissa on ollut eroja, toiset on suoritettu oppimistehtäviä tehden ja toiset on suoritettu tenttiä tai etätenttiä tehden. Joskus oppimistehtävien tekeminen on tuntunut melkein mahdottomalta ja stressaavalta, mutta kaikki on kuitenkin saatu suoritettua. Suuri apu kurssien suorittamisessa on ollut tunnit, joissa tutorin avulla on käyty läpi materiaaleja ja tehty yhdessä muistiinpanoja. Kaikella yhteistyöllä on ollut todella merkittävä vaikutus, varsinkin muiden opiskelijoiden mielipiteet ja vertaistuki on ollut hyödyllistä. 

Jyväskylän avoin yliopisto on tarjonnut minulle hyvän mahdollisuuden opiskella välivuoden aikana ja opiskelu Joutsenon Opistolla on tukenut opintojani mahtavasti. Opinnot olen kokenut tärkeiksi, sillä se on lisännyt tiedon määrää valtavasti ja tuonut minulle ymmärrystä asioista ja yhteyksistä. Mutta ennen kaikkea opinnot ovat kehittäneet minun kriittistä lukutaitoani sekä kirjoitustaitoani.  

Senni Havukainen opiskeli Joutsenon Opistossa psykologiaa ja erityispedagogiikkaa 2018-2019