07.08.2019

”Löysin oman alani kansanopistosta”

Tiina Hautamäki esittelee kuvaa maapallosta.

Olin aina unelmoinut visuaalisen alan ammatista, mutta erinäisistä syistä päädyin ensin opiskelemaan liiketaloutta ja vietinkin lähes viisi vuotta työelämässä. Lopulta uupumisen seurauksena totesin, että nyt haluan käydä kokeilemassa unelmiani edes kerran. Lahden kansanopistolla (nykyinen Vapaa Akatemia) oli juuri silloin haku käynnissä syksyn koulutuksiin, jonne pian hakemukseni jälkeen sainkin kutsun.

Opiskelu oli jo ensimmäisestä päivästä lähtien antoisaa. Opettajamme Radek Karkulowski on alansa ammattilainen, joka tietää laajasti mitä taitoja visuaalisella alalla tarvitaan. Hän on opetuksessaan hyvin kunnianhimoinen ja kannustava, ja tuntui että sain häneltä kursseilla paljon arvokasta ja rakentavaa palautetta. Opinnot ovat monipuolisia, ja Lahdessa on myös mahdollista suorittaa avoimia amk- ja yliopistokursseja kerryttäen opintopisteitä tulevaa varten.

Radek yllätti ryhmämme myös oikeallakin projektilla – pääsimme keväällä suunnittelemaan julisteita WWF:n Earth Hour-kampanjaan! Julisteet saivatkin hienosti medianäkyvyyttä ja toivat lisää arvokasta kokemusta tulevaa varten.

En voi myöskään jättää mainitsematta ihanaa opiskeluryhmääni! Yhteishenkemme oli läpi vuoden aivan loistava – kannustimme ja autoimme toisiamme kaikkien haasteiden läpi. Vietimme yhdessä pitkiäkin iltoja koululla kurssitehtäviä viimeistellen tai peli-iltoja järjestäen.

Ennen kaikkea vuosi kuitenkin valmisteli meitä kevään pääsykokeita varten. Omalta osaltani ne menivät enemmän kuin hyvin – pääsin Metropoliaan suoraan sisään ja Muotoiluinstituuttiin 1. varasijalle. Opintoni jatkuvat nyt Helsingissä, ja sain sen kaipaamani vahvistuksen – kyllä, tämä on se minun juttuni. Kannatti tulla.

Suosittelen kansanopistoa lämpimästi!

Tiina Hautamäki on opiskellut Lahden kansanopistossa kuvitusta ja graafista suunnittelua 2018-2019