24.06.2019

”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen löytänyt opiskelun riemun”

Tuomas Läspä istuu pöydän ääressä ja lukee papereita.

Nimeni on Tuomas Läspä. Olen opiskellut lukion jälkeen Joutsenon Opistossa, Jyväskylän avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitoksessa. Olen opiskellut kasvatustieteen ja psykologian perusopintoja mainiolla menestyksellä, kiitos avoimen Jyväskylän ja Joutsenon Opiston pätevän henkilökunnan avustuksella. Opiskelen myös pelkän Jyväskylän avoimen yliopiston kautta kasvatustieteen aineopintoja.

Mistä se alkoi?

Olin valmistunut ylioppilaaksi ja kuten moni muukin, minulla ei ollut paljoa voimia ylioppilaskirjoitusten jälkeen lukea pääsykoeaineistoa. Ensimmäisenä välivuotenani päätin pitää taukoa opiskelusta kokonaan ja hain töihin. Asuin vanhempieni luona ja keräsin itselleni rahaa säästöön.

Seuraavana vuonna sille tulikin käyttöä. Jäin jälleen kerran varasijoille yliopistoon hakiessani ja mietinkin, kuinka viettää se hyödyllisesti. Päätin opiskella avoimessa yliopistossa ja netin kautta löysin nopeasti Joutsenon Opiston nettisivut. Sieltä näytti löytyvän kaikki, mitä siinä tilanteessa oleva minunlaiseni nuori ihminen olisi ikinä tarvinnut. Avoimen yliopiston – tässä tapauksessa Jyväskylän – opintoja, itsenäistymistä muuttamalla asuntolaan ja ohjattua opiskelua, joka valmentaisi akateemiseen opiskeluun ja ajattelutapaan.

Opiskelu Joutsenon Opistossa

Opiskelu avoimessa yliopistossa ja erityisesti Joutsenon Opistossa on ollut sanalla sanoen arvokasta. Lukio ei oikeastaan valmenna korkeakouluihin mitenkään. Opiskelu on ollut täysin eri tasoa sekä haasteeltaan että mielekkyydeltään. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen löytänyt oppimisen riemun ja tunteen, että opiskeluni edistyvät ja ovat arvokkaita.

Ehdottomasti parasta on ollut se, ettei ole tarvinnut pärjätä yksin. Sekä kanssaopiskelijat ja opettajat ovat auttaneet omalla tavallaan minua. Kanssaopiskelijat jakavat opiskelun haasteen kanssani ja heidän kanssaan on ollut ilo työskennellä. Opettajat ovat olleet päteviä työssään ja ovat aina olleet saatavilla ja tarjonneet apuaan.

Joutsenon Opistossa opiskelu ei kuitenkaan ole ollut vain armotonta opiskelua. Moni ihminen tulee samoista lähtökohdista kuin minä; haluavat suorittaa oman alansa opintoja etukäteen ja oppia akateemisia valmiuksia. Olenkin löytänyt täältä uuden ryhmän ystäviä, ketkä ovat kaikki vähän erilaisia, mutta jaamme silti paljon yhteistä. Olenkin kasvanut ihmisenä täällä aivan huimasti ja uudet ystäväni ovat testamentti siitä. Onkin helppo ajatella, että tulenko sittenkään toimeen muiden, vieraiden ihmisten kanssa soluasuntolassa? Mutta niinhän ne kaikki ajattelevat. Ennen kuin sitä itse ymmärtääkään, ovat kanssaopiskelijat potentiaalisia elämänikäisiä ystäviä ja oma osaaminen erilaisten ihmisten keskuudessa kasvaa.

Kolme tärkeintä hyötyä avoimen yliopiston opinnoista

  1. Valmiudet akateemiseen opiskeluun ja ajattelutapaan. Lukio ei sinua siihen valmenna ja avoin yliopisto opettaa paljon, mitä on hyvä tietää ennen yliopistoon menemistä
  2. Aikatauluttaminen. Akateeminen opiskelu on sellaista tasoa, että asioita ei voi juurikaan lykätä viime tinkaan. Jos siihen ei ole aiemmin tottunut, niin vähintään tässä kohtaa aikatauluttamisen taito tulee tärkeäksi ja olennaiseksi.
  3. Oman osaamisen kehittäminen. Olen monta kertaa pohtinutkin, miten helppoa lukio olisi, jos siihen nykyisellä osaamisella menisi. Kasvatustieteen artikkeleita lukiessa ja oppimistehtäviä tehdessä miettii, että eihän lukion runoanalyysi mikään vaikea temppu ollutkaan. Akateemisten taitojen, kuten tieteellisen tekstin kirjoittaminen helpottuu joka kerta, kun sellaisen saa tehtyä. Ja sen huomaa.

Tuomas Läspä opiskeli Joutsenon Opistossa avoimen yliopiston opintoja kasvatustieteessä ja psykologiassa