Kohti yhteistä strategiaa – yhteinen ymmärrys ja suunta koko kansaopistokentälle: Luottamushenkilöjohdon koulutusta vahvistettava

Koko kansanopistokenttä kohtaa samanaikaisesti useita muutoksia, jotka edellyttävät sekä uudistumista että aiempaa tiiviimpää yhteistyötä. Yhteinen strateginen suunta ja osaava johtaminen nousevat keskeisiksi tekijöiksi tulevaisuuden rakentamisessa.

Kirjoitus perustuu Timo Korhosen puheenvuoroon Kansanopistojen tulevaisuus -tilaisuudessa 24.3.2026.

Kohti yhteistä strategiaa kulkeminen edellyttää kansanopistokentältä aiempaa vahvempaa omistajaohjausta, osaavaa hallitustyötä ja tiivistyvää yhteistyötä. Yksittäisten opistojen kokemukset osoittavat, että suunta voidaan kääntää, mutta koko kentän tulevaisuus ratkaistaan siinä, kyetäänkö rakentamaan yhteinen tilannekuva ja vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin yhdessä.Suurin osa kansanopistoista on yksityisiä. Yksityisten opistojen ylläpitäjät ovat useimmiten säätiöitä tai kannatusyhdistyksiä. Muutamia osakeyhtiöitäkin on. Tämä tekee omistajaohjauksesta – tai ”ylläpitäjä-ohjauksesta” – keskeisen kysymyksen koko kentän toimivuuden kannalta.

Olen eri keskustelujen pohjalta ymmärtänyt, että tämä omistajaohjaus näyttäytyy kansanopistokentässä kovin eri tasoisena. Meillä on opistoja, joissa omistajastrategia on kristallinkirkas ja se näkyy myös opiston strategiassa ja hallituksen toiminnassa. Mutta on myös opistoja, joissa omistajastrategia näyttäytyy varsin ”vaatimattomana” ja joissa opiston olemassaolon syy ja merkitys ovat ylläpitäjille epäselviä. Opiston hallitus ei hahmota täysin rooliaan, eikä ole selvillä riittävästi opiston strategiasta ja koko toiminnasta. Ja on myös haluton pohtimaan kehityskysymyksiä ja muutostarpeita.

Avaan seuraavaksi yksittäisen kansanopiston taustoja hieman tarkemmin, sillä ne luovat pohjan muutamille johtopäätöksilleni. Olen seurannut Kainuun Opiston toimintaa toistakymmentä vuotta, ensin eduskuntavuosieni aikana edunvalvontatyön kautta ja sittemmin vuodesta 2021 Kainuun Opiston puheenjohtajana. Vuoden 2017 jälkeen opiston tilanteessa oli nähtävissä huolestuttava kehitys: opiskelijamäärät romahtivat ja suunta alkoi kadota. Talous syöksyi. Tilanne ei syntynyt yhdestä syystä, vaan useamman tekijän – myös opiston ulkopuolisten – yhteisvaikutuksesta.

Keskeistä tilanteessa oli nähdäkseni se, että hallitustyöskentely/omistajaohjaus ontui ja luottamus-henkilöhallinnon kyky nähdä ja hallita tilannetta ei ollut riittävällä tasolla. Sen oma rooli jäi epäselväksi tai sitä ei haluttu ottaa. Strategia oli kadoksissa. Taloudellisten tappioidenkin keskellä ajateltiin, että kyllä tästä selvitään, kun on ennenkin selvitty. Toimenpiteitä ei tehty, vaan toivottiin parasta. Hallituksen syvällinen strateginen keskustelu puuttui.

Rohkenen sanoa, että tällaisia tilanteita on paljon eivätkä ne ole harvinaisia kansanopistokentälläkään. Niin kauan kuin asiat sujuvat, moni asia on hyvin. Mutta kun suunta kääntyy, omistajat ja jäsenet ovat ne, jotka jäävät savuavien raunioiden keskelle. 

Kainuun Opistolla olemme yhdessä saaneet muutettua suunnan. Käynnistimme toimenpiteet tappiokierteen pysäyttämiseksi: teimme nopeita toiminnallisia ratkaisuja, haimme rahoitusta, myimme omaisuutta. Samalla rakensimme äärirehellisen tilannekuvan ja teimme strategiatyötä poikkeuksellisesti vahvasti hallituksen johdolla. Valittua strategiaa toteutetaan määrätietoisesti.

Keskeinen muutos oli se, että omistajat ottivat roolin, joka heille kuuluu. Hallituksen kokoonpano muuttui. Haimme mukaan osaamista, joka tuo lisäarvoa strategian toteuttamiseen. Hallitus ei muodostu ainoastaan omistajista. Hallituksen jäsenillä on selkeät vastuualueet ja sen toimintakykyä arvioidaan. Myös operatiivista johtoa vahvistettiin, taloushallintoa uudistettiin jne.

Strategian tilannekuvaa ja tarvittavia toimenpiteitä arvioidaan nyt jatkuvasti. Tämä on välttämätöntä ajassa, jossa toimintaympäristö muuttuu nopeasti. Parhaillaan syväluotaamme muun muassa maahanmuuttajien koulutustarpeiden muutoksia, jotta voimme valmistautua ja tehdä tarvittavia muutoksia ajoissa. Näin pyrimme varmistamaan, että kehitys kulkee oikeaan suuntaan myös jatkossa. Mutta mekin tarvitsemme koko kansanopistokentän laajempaa ja tiiviimpää yhteistyötä.

Muistutan toki, että omasta näkökulmastani kansanopistonkin hallituksen rooli kiteytetysti on selkeä: sen tulee olla vakuuttunut siitä, että opisto on tilannetietoinen ja hyvin johdettu, mutta sen ei tule itse ryhtyä johtamaan opistoa. Hallituksen ei pidä tehdä operatiiviselle johdolle kuuluvia asioita, mutta sen ei myöskään pidä unohtaa aloitteellisuutta.

Summa summarum: yksi kansanopistokentän kohtalonkysymyksistä on hallitusten toimintakyvykkyys. Tämä korostuu siksikin, että strategisen johdon ehkä tärkein tehtävä on kyky rekrytoida kyvykäs operatiivinen johto ja tukea sitä johtamisessa.

Edellä olevan myötä pidän tarpeellisena, että Kansanopistoyhdistys käynnistää opistojen luottamushenkilöjohdon pitkäjänteisen koulutusohjelman.

Toimintaympäristön muutokset haastavat koko kenttää

Toimintaympäristön muutokset haastavat kansanopistokenttää monella tavalla. Demografinen kehitys eriyttää alueita: väestö kasvaa suurissa kaupungeissa, kun taas karkeasti arvioiden noin 30 kansanopistoa toimii alueilla, joissa väestö on vähentynyt viimeisen 15 vuoden aikana noin 15 – yli 20 prosenttia.

Syntyvyyden lasku vaikuttaa koko koulutusjärjestelmään. Vuonna 2024 syntyi noin 46 000 lasta. Samaan aikaan korkeakouluissa on 86 000 ja toisen asteen oppilaitoksissa 109 000 aloituspaikkaa. On perusteltua kysyä, miten opistot huomioivat tämän omassa toiminnassaan ja koulutustarjonnassaan.

Talouden näkökulmasta kenttä näyttää kolminapaistuvan. On vahvoja opistoja, joiden talous kestää merivettä. Sitten on opistoja, jotka joutuvat toimintaympäristön muuttuessa pohtimaan lähivuosina jopa alasajon strategiaa. Ja näiden välissä on joukko opistoja, jotka joutuvat tekemään tiukkaa strategista työtä toimintansa kehittämiseksi ja vahvistamiseksi. Monilla opistoilla on rasitteena lisäksi merkittävä kiinteistöjen korjausvelka.

Myös lainsäädäntö tuo omat haasteensa: säästötoimet, koulutuspolitiikan muutokset, järjestämis- ja ylläpitäjälupajärjestelmän jäykkyys, kotouttamislainsäädännön muutokset sekä se, että vapaan sivistystyön koulutusta ehdollistetaan, aiheuttavat huolta.

Tätä taustaa vasten on aiheellista miettiä, kuinka kansanopistot voivat toimia haasteiden keskellä ja millainen kansanopistokenttä olisi valtiovallan näkökulmasta uskottava kokonaisuus. Mitä odotamme valtiovallalta ja ennen kaikkea, miten meidän itse pitää muuttua?

Uskon, että kansanopistokenttä kykenee tekemään vielä nykyistä paljon enemmän yhteiskunnan hyväksi. Se ei tapahdu niin, että odotamme ratkaisujen tulevan ulkopuolelta. Siihen tarvitaan opistokentän omaa muutoskykyä, näkemyksellisyyttä ja laaja-alaista yhteistä strategiatyötä.

On välttämätöntä lisätä opistojen pitkällekin menevää yhteistyötä: erikoistua, toimia verkostomaisesti yhdessä, purkaa päällekkäisyyksiä ja kehittää yhteistä toimintaa. Yhteistyötä tarvitaan myös opistokentän ulkopuolelle. Lisäksi meidän on yhdessä tunnistettava ja kehitettävä uusia koulutuksia, jotka vastaavat yhteiskunnallisiin tarpeisiin.

Yhteistyön on mentävä nykyistä syvemmälle kustannusten karsimiseksi, palvelujen laadun kehittämiseksi, osaavan henkilöstön saamiseksi ja ollaksemme uskottavia. Ehkä kehityssuuntaa voisi kuvata näin: meidän tulisi toimia kuin yksi kansanopisto olematta kuitenkaan vain yksi kansanopisto. Tämä edellyttää johtajuutta, näkemyksellisyyttä ja jalkatyötä kentällä. Samalla joutunemme arvioimaan sitä, vahvistaisivatko rakenteelliset muutokset kansanopistotoimintaa tulevaisuudessa. Kansanopistoyhdistyksellä on kehitystyössä luonteva rooli, mutta ratkaisevaa on kentän oma sitoutuminen yhteistyöhön.

Kansanopistokentän tulevaisuus ja kehittymiskyky rakentuvat sen varaan, että ylläpitäjätahot ja omistajat ovat vahvasti mukana rakentamassa koko kentän yhteistä suuntaa. Tämä edellyttää meiltä tiivistä ja säännöllistä yhteistyötä.

Teksti: Timo Korhonen
Maakuntaneuvos, Kainuun Opisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja