Kansanopistovuosi – ihmisenä kasvamisen korkeakoulu

Oli vuosi 1989. Tuore ylioppilas Kankaanpäästä mietti ja pohti, mikä hänestä tulee isona. Yksi asia oli selvä. Yhteiskunnalliset asiat ja yliopisto-opinnot kiinnostivat. Etelä-Pohjanmaan Opistosta löytyi vuoden kestävä yhteiskunnallisjuridinen linja, jossa ajatusten oli tarkoitus selkeytyä ja josta oli tarkoitus saada myös vahvistusta tuleviin yliopiston pääsykokeisiin.

Etelä-Pohjanmaan Opisto sijaitsee Ilmajoella. Kunnassa, jossa isäni oli syntynyt ja jossa vielä tuolloin isoäitini eli ja asui. Ja siellä oli kansanopisto, jonka maatalouslinjalla isoisäni oli opiskellut lukuvuoden 1926–1927. Ilmajoelle ja Etelä-Pohjanmaan Opistolle itsenäistymisen ja aikuistumisen kynnyksellä olevan oli siis helppo mennä – sukujuurille.

Kansanopistovuosi antoi yhteiskunnallisten ja oikeudellisten oppiaineiden myötä hyvät eväät jatko-opintoihini. Elämäni aikana usein tarvitsemani kokoustekniikan taidot opin tuolloin perusteellisesti. Myös hallinto- ja työoikeuden perusteita olen tarvinnut työurani eri vaiheissa. Mutta tärkeintä oli se, että löysin paikkani ja pääsin sisään muutama vuosi kansanopistovuoden jälkeen Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Sosiologia valikoitui pääaineeksi, johon itse asiassa sain kipinän juuri Etelä-Pohjanmaan Opiston sosiologian tunneilla. Kiitos erinomaisen opettajan.

Sosiaalinen minäni vahvistui

Kansanopistovuosi oli luonnollisesti paljon muutakin kuin opiskelua. Se oli todellinen sosiaalisten taitojen sekä ihmisenä kasvamisen korkeakoulu. Kun kahdeksan nuorta naista asui samassa neljän huoneen rivitaloyksikössä jakaen yhden suihkun ja yhteisen keittiötilan, niin elämästä oppi aika paljon. Erityisesti toisen ihmisen huomioon ottamista ja kunnioittamista, keskustelutaitoja sekä ylipäätään ryhmässä toimimista.

Opintolinjallani oli nuoria laajasti eri puolilta Suomea, eikä kotiin matkattu joka viikonloppu. Tuolloin opiskeltiin yhdessä, mutta järjestettiin myös mukavia illanistujaisia. Hypättiin linja-autoon ja käytiin porukalla Seinäjoella ostoksilla ja syömässä. Mukavaa ja yhteisöllistä.

Yhteisöllisyys toi turvaa, mutta myös tunteen joukkoon kuulumisesta, mikä antoi voimaa ja rohkaisi itsenäistymiseen myöhemmin muuttaessani Helsinkiin yliopisto-opintojen alkaessa. Sosiaalinen minäni vahvistui, ja sitä vahvuutta on elämässä tarvittu.

Kansanopistossa saatu kipinä kantoi pitkälle

Oma polkuni valmistumisen jälkeen valtiotieteiden maisterina vei ensin hetkeksi koulutusorganisaatioiden palvelukseen kotiseudullani Satakunnassa ja sen jälkeen poliittisen järjestön toiminnanjohtajan tehtäviin Etelä-Pohjanmaalle. Yhteiskunnalliset asiat ottivat vallan omasta elämästäni: toimin ensin lähes 20 vuotta luottamushenkilönä ja sen jälkeen olen ollut jo 17 vuoden ajan työntekijä. Nuorena kansanopistossa saatu kipinä on siis kantanut.

Joskus tulen miettineeksi omaa opiskelupolkuani ja erityisesti sitä, olisinko valinnut tai tehnyt toisin, jos nyt päättäisin. Työurani olisi ehkä ollut toisenlainen, jos olisin suuntautunut hallintotieteiden maisterin opintoihin valtiotieteellisen sijasta. Molempien pääsykokeissa menestyin samaan aikaan. Mutta lukion jälkeistä kansanopistovuotta en olisi koskaan halunnut vaihtaa muuhun.

Johanna Autio
Toiminnanjohtaja, Pohjanmaan Sosialidemokraatit ry
Korpisaari säätiön hallituksen jäsen