Lähihoitajaksi kolmessa vuodessa maahantulosta – ukrainalaispakolaisen matka uuteen elämään ja ammattiin alkoi kansanopistossa

Nimeni on Alina Bielkina.  Suoritin opintoni Karstulan Evankelisessa Opistossa joulukuussa 2023.  Oleskeluni Suomessa alkoi vuonna 2022, kun saavuin Ukrainasta ja hain tilapäistä suojelua. Päädyin heti Karstulaan, ja kahden viikon kuluttua aloitin opiskeluni Suomi polku -kurssilla Karstulan Evankelisessa Opistossa. Kurssilla opiskelin suomen kielen perusteita ja harjoittelin elämistä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mielestäni tärkein asia, jonka opin opistossa, oli täydellinen uppoutuminen kieli- ja kulttuuriympäristöön. Opiskeluaikana juhlimme yhdessä opiskelukavereiden ja opiston työntekijöiden kanssa kaikkia suomalaisia juhlia suomalaisten perinteiden mukaisesti. Ennen jokaista juhlaa meillä oli oppitunti, jossa perehdyimme juhlaperinteisiin, ja sen jälkeen teimme itse juhlaan liittyviä käsitöitä. Muistan, että ensimmäinen juhla, jota vietin Suomessa, oli pääsiäinen, ja vieläkin muistelen lämmöllä innostustani, kun teimme virpomisoksia.

Opiston opettajat olivat erittäin ymmärtäväisiä ja huolehtivaisia. He kannustivat meitä joka kerta, kun osasimme sanoa jotakin oikein, ja iloitsivat kanssamme, kun ymmärsimme heidän puhettaan ilman kääntäjää. Kaikki, mitä olen saavuttanut Suomessa, perustuu siihen vahvaan pohjaan, jonka opiston henkilökunta auttoi rakentamaan. Olen siitä heille äärettömän kiitollinen. Tiesimme aina, että voimme kysyä mitä tahansa ja saimme aina kattavat vastaukset. Opistossa työskentelee ihmisiä, joilla on suuri sydän.

Pääsylippu suomalaiseen yhteiskuntaan

Opiskeluaikana tutustuin mieheen, josta tuli myöhemmin aviomieheni. Noin kolme kuukautta opintojen alkamisen jälkeen meille kerrottiin, että vammaisten palvelukodissa oli tarjolla kesätyöpaikkoja. Minä ja silloinen poikaystäväni päätimme heti hakea työtä, koska emme halunneet olla tukien varassa. Suomen kielen taitomme oli vielä hyvin heikko, mutta meillä oli suuri halu ymmärtää, mitä työntekijät ja asukkaat meille puhuivat. Tämä motivoi meitä opiskelemaan suomea yhä enemmän. Pelasin muistipelejä asukkaiden kanssa, ja he opettivat minulle suomen sanoja korttien avulla. Ensimmäisen vuoden aikana käytimme jatkuvasti kääntäjää, ja minulla oli loputtomasti kysymyksiä, jotka liittyivät kaikkeen ympärilläni olevaan.

Kesätyön jälkeen pyysimme sopimuksemme jatkamista palvelukodissa ja saimme jatkaa työtä vielä kolmen kuukauden ajan. Syksyllä palasimme päiväopintoihin, mutta iltaisin teimme neljän tunnin työvuoroja palvelukodissa. Se ei ollut helppoa, mutta se oli ehdottomasti sen arvoista. Käytimme paljon aikaa työhön, mutta saimme arvokasta kokemusta, ja suomen kielen taitomme kehittyi nopeasti. Mielestäni tämän työn saaminen oli meille kuin kultainen pääsylippu suomalaiseen yhteiskuntaan – juuri näin koen tuon elämänvaiheen.

Kovalla työllä kohti ammattiopintoja

Työskenneltyämme jonkin aikaa palvelukodissa päätimme, että meidän täytyisi hankkia ammatti, jotta voisimme työskennellä täysipäiväisesti vakituisina työntekijöinä. Näin päädyimme opiskelemaan Hoiva Suomi -kurssille, joka sisälsi sekä ammatillisia aineita että suomen kielen opetusta. Kurssin vaikeustaso kasvoi samaan tahtiin kuin kielitaitoni kehittyi, ja jo silloin näin edistymiseni tulokset. Opiskelin kurssilla 1,5 vuotta, ja koko ajan meillä oli määräaikaisia työsopimuksia, joita jatkettiin kerta toisensa jälkeen. Tämän kurssin aikana opin, miten Suomen terveydenhuoltojärjestelmä toimii, miten toimia hätätilanteissa ja kuinka hoitaa asiakkaita oikealla tavalla.

Opintojen aikana opettajani auttoi minua hakemaan Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistoon lähihoitajakoulutukseen. Joulukuun alussa sain kutsun suomen kielen kokeeseen, ja seuraavana päivänä oli soveltuvuuskoe. Koulutukseen vaadittiin B1-tason kielitaito, mikä tuntui aluksi saavuttamattomalta. Mutta muutaman viikon kuluttua sain odotetun sähköpostin, jossa kerrottiin, että minut oli hyväksytty lähihoitajakoulutukseen. Olin valtavan onnellinen – vain kaksi vuotta aikaisemmin en osannut lainkaan suomea, ja nyt luin tätä kirjettä omilla silmilläni. Se oli suuri voitto minulle ja todisti, että opettajieni ja minun kova työmme ei ollut mennyt hukkaan.

Joulukuussa 2023 sain todistuksen ja jätin Karstulan Evankelisen Opiston.

Tammikuussa 2024 aloitin lähihoitajaopinnot oppisopimuksella. Sain oppisopimuspaikan samasta organisaatiosta, jossa olin aiemmin työskennellyt, mutta eri yksikössä. Ensin aloitin opinnot Äänekoskella, mutta myöhemmin siirryin Tarvaalaan säästääkseni aikaa matkustamisessa. Onneksi opistossa saamani oppi ei vain helpottanut opiskelua, vaan myös todistukseni ansiosta osa koulutuksesta hyväksiluettiin, ja minun täytyi vain suorittaa tentti, mikä säästi minulta paljon aikaa.

Suunnitelman mukaan valmistun keväällä 2025. Kaikki tämä ei olisi ollut mahdollista ilman opettajieni suurta panosta ja tukea. Tulen muistamaan tämän koko elämäni. Kiitos!

Teksti: Alina Bielkina