14.08.2020

”Kansanopiston kautta oikikseen”

Henri Kreus.

Kun viime vuonna opiskelupaikka jäi saamatta, päätin hakea Helsingin Evankeliseen Opistoon (HEO), joka on Helsingin Kalliossa sijaitseva kansanopisto. HEO:ssa opiskelu antoi minulle tiedot ja taidot, joiden avulla sain Helsingin yliopistosta opiskelupaikan. Oikeustieteiden opiskelu HEO:ssa toteutettiin pääsääntöisesti lähiopetuksena tutoreiden johdolla. Tutorit olivat oikeustieteiden neljännen vuoden opiskelijoita. He olivat myös osaavia, mukavia ja helposti lähestyttäviä. Opiskelun kohteena oli oikeustieteen peruskursseja, kuten esimerkiksi valtiosääntöoikeus, hallinto-oikeus, perhe- ja jäämistöoikeus. Jo edellä mainitut tutorit opettivat suurimmaksi osaksi kyseisiä kursseja, mutta myös professorit pitivät luentoja opistolla. Tämä loi yliopisto-opiskelun tunnelmaa. 

HEO:ssa opiskelussa oli useita hyviä puolia. Ensinnäkin se, että välivuosi kului opiskelun parissa, oli mielestäni erittäin hyödyllistä, sillä se auttoi minua tunnistamaan millainen oppija olen ja mikä toimii minun kohdallani hyvin. Tämä myös auttoi minua ylläpitämään opiskelutaitoja, sen sijaan että ne ruostuisivat tekemättömyyden vuoksi. Toiseksi, oikeustieteiden opiskelu antoi minulle erittäin kattavat tiedot ja taidot, joiden avulla pääsykoeurakka helpottui merkittävästi. Koska kokemusta oikeustieteiden opiskelusta oli jo vyön alla suht. paljon, oli pääsykoeurakka huomattavasti kevyempi. Esimerkiksi se, ettei juridista vastaus- tai lukutekniikkaa tarvinnut treenata yhtään enempää, oli suuri etu kohdallani. Näin ollen pystyin keskittymään täysiä kirjojen substanssiin.

Kolmanneksi haluaisin mainita opiskeluvuonna saadut ystävät. Vertaistuki on erittäin tärkeää, erityisesti vaikeiden asioiden kohdalla. Pidin pääsykoekeväänä ystäviin yhteyttä ja keskustelimme valintakoekirjoista paljon, samalla opettaen toinen toisiamme. Neljäntenä hyvänä puolena haluaisin mainita HEO:n erittäin hyvän ruuan. Joka päivä oli ilo mennä opiskelukavereiden kanssa lounaalle nauttimaan erittäin hyvää ruokaa!

Viimeisenä huomiona haluaisin kiteyttää HEO:ssa olleen positiivisen opiskeluilmapiirin. Kysymyksiä ja vastauksia oli helppo esittää, sillä ilmapiiri ei tuntunut painostavalta tai negatiiviselta, vaan pikemminkin innostavalta ja positiiviselta.

Sanoisin, että kansanopistossa (tässä tapauksessa HEO:ssa) opiskelu oli minulle erittäin positiivinen kokemus. Suosittelen kansanopistoa ehdottomasti niille, jotka ovat varmoja siitä, että heidän haluamansa opiskelupaikka on heille oikea, vaikkei opiskelupaikkaa saatu. Se, että pääsin opiskelemaan unelmakouluni kursseja välivuonna, oli ehdottomasti paras tapa viettää välivuosi!

Henri Kreus opiskeli Helsingin Evankelisessa Opistossa oikeustieteen linjalla 2019-2020