4/2009

Kommentoi kirjoitusta:
Keskustelufoorumiin

Osaaminen, haluaminen, jaksaminen. Näissä kolmessa sanassa kiteytyvät työhyvinvoinnin peruspilarit. Jotta työtä tehtäisiin iloisin mielin ja tarmokkaasti, koko työyhteisön pitäisi istua pohtimaan näitä teemoja, fiksun ja ymmärtävän esimiehen johdolla.

Mitä on osaaminen? Emmekö kaikki hallitse työmme ja työtehtävämme, niin koulutuksen kuin kokemuksenkin kautta? Toki. Mutta kuinka monen työpaikalla on aidosti ja aikaa käyttäen keskusteltu asiasta. Onko esitetty kysymystä: teemmekö oikeita asioita?

”Osaaminen tarkoittaa yhteistä päämäärää, tietoa siitä minne ollaan menossa ja millä keinoin” toteaa työhyvinvoinnin asiantuntija ja kouluttaja Jukka Sarpakunnas. ”Ei osaaminen itsestään synny yksin puurtaessa, vaan yhdessä tehden”, hän puhahtaa jatkoksi. Siksi työyhteisöissä olisi tärkeää aina silloin tällöin tarkistaa suunta ja tavat, joilla yhteiseen tavoitteeseen pyritään.

Haluaminen liittyy puolestaan työmotivaatioon. Hyvä työyhteisö ja työilmapiiri oikein kutsuvat työhön. Ajattele: herään aamulla ja pomppaan ylös riemusta, että pääsen tekemään työtä, johon minulla on koulutus ja kokemus. Työkaveritkin ovat kivoja, samoin esimies. Haluaminen on yhdessä haluamista.

Ei työhön meneminen tietenkään aina maistu. Mutta jos työpaikalla on hyvä henki, hyvä johtaminen ja reilu meininki, hankalinakin päivinä työhön meneminen onnistuu. Sairauslomat vähenevät, kaikki hyötyvät.

Jaksamisesta on viime vuosina paljon keskusteltu. On kiirettä, työkuvat ovat epäselviä, johtaminen hukassa. Jaksaminen on terveyttä: fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä. ”Työterveyshuolto pitäisi sitouttaa entistä selvemmin työyhteisön jatkuvan hyvinvoinnin lisäämiseen”, korostaa Jukka Sarpakunnas. ”Ei riitä, että kerran vuodessa lähdetään yhdessä johonkin hyppäämään benjiä tai melomaan”, hän täräyttää.

Hyvinvointi työssä on kokonaisvaltainen asia, josta tulee huolehtia päivittäin. Tässä esimiehillä on tärkeä rooli. Tyky – työkykyä ylläpitävä toiminta pitää nähdä kokonaisvaltaisena, jatkuvana työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimisena.

Sinnittely tuntuu olevan nykypäivän työntekijöiden tapa pärjätä vaativissa tilanteissa. Silloin voimavarat hukkaantuvat epäolennaisuuksiin. On kyse vain pärjäämisestä päivästä toiseen. Helposti tällaisessa tilanteessa työyhteisöstä alkaa löytyä ”hankalia ihmisiä”.

Huonossa työilmapiirissä syntipukin etsiminen ja löytäminen on helppoa: työtoverin ei tarvitse olla kuin hieman erilainen. Nämä ovat hankalia ja vaikeita asioita käsitellä. Kokemus osoittaa, että asioihin puuttuminen jo ennen kuin mitään vakavaa on päässyt tapahtumaan, tervehdyttää työyhteisöä. Kuka uskaltaa sen kissan pöydälle nostaa?

Jokaisella on vastuu omasta käyttäytymisestään ja suhtautumisestaan muihin: esimiehiin, työtovereihin. Työyhteisön yhdessä sovitut pelisäännöt edesauttavat hyvinvointia. Silloin kaikki tietävät mihin ollaan menossa ja miksi.

Kansanopistot olisivat erinomainen suunnannäyttäjä työhyvinvoinnin edistämisessä. Ajatus sopii kansanopistojen ideologiseen maailmaan. Puheet eivät kuitenkaan riitä – pitää toimia. Pitää käydä jatkuvaa keskustelua aiheesta. Hyvinvointi kansanopistoissa kun ei ole vain työyhteisön hyvinvointia, vaan myös hyvinvointia opiskelijoille.

Teksti: Riitta Lundberg, opettaja, Aktiivi-instituutti
riitta.lundberg(ät)aktiivi-instituutti.fi