4/2009
|
|
|
|
|
4/2009 |
|
|
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
Kommentoi kirjoitusta: Lue kirjoitus: |
|
|
|
Sivistyksen lyhyt oppimäärä
Äskettäin tuli julkisuuteen lääninhallitusten keräämiä tietoja maamme vanhusten hoidon puutteista. Asia ei ollut ensimmäistä kertaa esillä eivätkä tiedot olleet ennen kuulemattomia ja yllättäviä. Ihmisten arkihavainnot ovat jo pitkään kertoneet, ettei Suomessa ole turvallista vanheta. Puutteita ei korjata lisävalvonnalla eikä yllätystarkastuksilla. Vanhusten huonosta kohtelusta kun on tullut maan tapa, ja muutosten tekeminen pitäisi ulottaa jokaisen meidän arvomaailmaamme asti. Suomi on kylmä maa vauvalle ja vaarille. Ihmisen elinkaaren alkutaipaleella lapset ja nuoret halutaan nopeasti ja ilman vaihtoehtoja saattaa koulujen läpi tuotantoelämän hyödyllisiksi osasiksi. Ihmiselon lakipisteessä sitten uuvutaan työn ja perhe-elämän paineessa. Eikä kunniallista vanhuuttakaan enää ole tiedossa, joten jotain outoa tässä maassa on. Kuten tunnettua me suomalaiset pärjäämme koneiden, laitteiden ja tekniikan kanssa. Käsipuhelimiakin on vaikka muille jakaa Vaan tekeekö se meidät onnellisiksi? Eipä taida, kun tekniikka on meille keino pitää toisemme etäällä toisesta ihmisestä. Nyt alamme innostua sosiaalisesta mediasta, jolla voimme osallistua vaikka minkälaisiin gallupeihin, kyselyihin ja äänestyksiin, ja suomia nimettöminä lähimmäisiämme oikein olan takaa. Eipähän tarvitse olla silmätysten toisen kanssa tekemisissä, ja saa olla kaikissa asioissa aina oikeassa. Onko tällainen sivistyneen ihmisen käytöstä? Selvästi olisi tarvetta tiedoille ja taidoille perustuvan koulutuksen pohjaksi tarjota eri-ikäisille ihmisille sydämen sivistystä, sillä siitä nyt on vajausta. Kansanopistoissa voimme olla ylpeitä, että meillä on aina ollut paitsi koulutustehtävä, niin myös sivistystehtävä. Voimia ja menestystä uuteen lukuvuoteen!
Hannu Salvi |
Kuva: Anne Nisula