4/2009

Kommentoi kirjoitusta:
Keskustelufoorumiin

Hämäläinen metsämaisema kätkee Voionmaan opiston ohikulkijoiden katseilta. Se rakennettiin aikanaan internaatin periaattein luonnon keskelle. Mutta trendit muuttuvat: kotikolosta pitää lähteä maailmalle. Opiskelijoilla intoa riittää, mutta onko opistoilla tähän aikaa, henkilökuntaa ja varoja?

Kokeilimme omarahoituksena 2005 pienten opiskelijaryhmien pilotteina opinto- ja näyttelymatkoja Kaunasiin sekä Ateenaan. Hyvät kokemukset toivat uutta opetukseen ja avasivat silmät ymmärtämään kansainvälistymisen merkityksen. Verkkoa ei solmita yksin.

Niinpä toukokuussa 2009 kävelin kymmenen valokuvausopiskelijani kanssa Ateenan öisillä kaduilla. Olimme juuri tulossa AKTO-taidekoulusta pystyttämästä valokuvanäyttelyämme ja pitkien keskustelujen maustamalta illalliselta. Kaikki tuntuivat pursuavan ideoita ja kokemuksia. Hiven kreikkalaisuutta oli tarttunut meihinkin, emmekä tulisi palaamaan Voionmaan tyveneen rauhaan entisen kaltaisina.

Sattuvimmin kirjoitti loppureportaasissaan yksi opiskelijani: ”Tällä matkalla teimme merkittäviä asioita ja tapasimme älykkäitä ihmisiä, jotka tästä huolimatta saivat kaiken tuntumaan kuin maailma liikkuisi itsestään – ehkä ponnistelutkin ovat täällä lähempänä liukumista kuin kiipeämistä.” (Sitaatti: Veli-Matti Hoikka)

Liukumallakin kykenimme toteuttamaan viikossa paljon. Ohjelmaan upposi kuin huomaamatta keskustelevia illanviettoja, yhteinen valokuvanäyttely avajaisineen, luentoja niin opiskelijan kuin luennoijan statuksella, AKTOn ja Voionmaan opiston opetus- ja organisaatiovertailuja sekä improvisoituja vierailuita mm. Ateenan valokuvakeskukseen ja Benaki-museon valokuvaosastolle.

Ateenan viikko oli varsinainen avaus kansainvälistymisellemme. Grundtvig-rahoituksen kautta sain opettajana vaihto- ja vierailutuen, joka kattoi kaikki kulut. Opiskelijoiden matka- ja majoitusrahat koottiin monesta pienestä purosta: Työväen Opintorahastoon ja Kansan Sivistysrahastoon kirjoitetut apurahahakemukset tuottivat suurimman osan ja lopun opiskelijat keräsivät itse kirjansa ”Look! The First Book” myyntituloilla. Omavastuuksi jäi 40 euroa kultakin.

Ateenan-matka sujui vielä tilkkutäkkitaloudella, mutta sellaisella ei rakenneta suunnitelmallista kansainvälistymistä. Toki äärimmilleen puristamalla kulut saadaan minimiin, mutta muutenkin vähin henkilökuntaresurssein vieteriä ei voi vetää loputtoman kireälle.

Grundtvig-hakemus tuntui ensikertalaiselta aluksi kohtuullisen työläältä, mutta sen napakka täyttäminen selvitti omia ajatuksia. Oli pakko perustella, miksi matkaan lähdetään, mitä perillä tehdään ja miten vierailu vaikuttaa molempiin osapuoliin. Sama päti raportointiin: pohdinta ohjasi kokemusten järjestämiseen.

Olisin toki voinut lähteä itsekseni, mutta miksi jättää reipas, kielitaitoinen ja idearikas opiskelijaryhmäni rannalle? Yksin näköala on kapeampi kuin kaikin yhdessä.

Jatkoa seuraa: menemme lokakuun alussa Pärnuun uuden taiteen museoon MONAan, jonne kutsu kävi viime heinäkuussa. Rahaa tähän ei ulkopuolelta tule, mutta lähimatkan kulut sain nipistettyä pieniksi, kiitos Ryanairin yhden euron lentojen ja low-season -majoituksen.

In spe -kutsuja on tullut niin Bosnian Sarajevoon kuin Albanian Tiranaankin, mutta niistä ei tuetta selvitä. EU:n ulkopuolelle ei lähdetä kevein kengin. Rahoituksen hakija törmää usein EU-rajaan, ja kulttuurisestikin maat vaativat paljon niin opiskelijoilta kuin henkilökunnalta.

Aika- ja opettajaresurssit ovat opistojen ongelma. Eikä asiaa helpota se, että opetusministeriön pitkäjänteiseen kansainvälisyyssuunnitteluun tarkoitetut rahat eivät hevin solahda pienille toimijoille, joita kansanopistot ovat. Valitettavasti. Sillä juuri pieni yksikkö voi suunnata joustavin rakentein ja nopeasti reagoiden valtaväylien ulkopuolelle.

Nyt valokuvauslinjat ja elokuvakoulu ovat kansainvälistymisemme pilotteja, mutta koko opiston saaminen mukaan edellyttää systemaattista suunnittelua, joka ei nojaa pariin linjaan tai yksittäisiin opettajiin.

Kansainväliset kontaktit ovat mielestäni kansanopistoille välttämättömiä. Globaali tai aluksi EU-maiden välinen verkko syntyy joka tapauksessa. Sähköposti- ja www-kontaktit ovat erinomainen tuki, mutta eivät ne korvaa läsnäoloa.

Palkitsevinta oman työkuvion ulottamisessa Suomen ulkopuolelle on, kun näkee opiskelijoiden vilpittömän ilon maailmakuvan ja kulttuurisen ymmärryksen huikeasta kasvusta. Pedagogisetkin näkemykset avartuvat, mutta tärkeintä on tulevaisuuteen kantava kansainvälisyyskasvatus.

Kansanopistoista Grundtvig-hakemusten tulvaa ei ole. Mutta vaihtoihin ja vierailuihin tukea kannattaa hakea, seuraava ja vaativampi askel ovat oppimiskumppanuudet sekä viimein varsinaiset yhteistyöprojektit. Kansanopistoilla on annettavaa siinä missä korkeakouluillakin, vapaan sivistystyön väljällä kentällä liikkuvina ehkä vielä monipuolisemmin.

Hannu E. Sinisalo, opettaja, Voionmaan opisto
hannu.sinisalo(ät)voionmaanopisto.com